Juhlien pahin vihollinen on täydellisyys

PÄÄKIRJOITUS 9/2020

Kunpa kaikki menisi hyvin. Kerma vatkautuisi, ei sataisi, mekon vetoketju sujahtaisi kiinni. Pappi ei sekoilisi nimissä. Morsiusneito ei astuisi puvun helmalle ja repisi mekkoa. Ylioppilaslakki ei tipahtaisi mutaojaan, pikkusisko ei unohtaisi nostaa kuohuviinejä kylmään. Vauva nukkuisi kasteen ajan.

Aurinko paistaisi, päivä olisi täydellinen, tarjoilu olisi täydellistä, koristelu olisi täydellinen, kaikki olisi täydellistä.

Niin täydellistä.

Mutta voi miten tylsää se olisikaan!

“Täydellisyys on juhlien vihollinen, sillä täydellisistä juhlista ei jää mitään mieleen.”

Täydellisyys on juhlien vihollinen, sillä täydellisistä juhlista ei jää mitään mieleen. Millaiset muistot sinulle nousee menneitä juhlia muistellessa? Täydellisen harmonisesti onnistunut väriteemoitus vai tappeluun valmistautuva häävieras, joka taittelee silmälasit ennakoivasti rintataskuun? Upea kakkupursotus ja pieneen yksityiskohtaan asti hiotut pikkuleivät vai rannalla kahlaavan pikkutytön molskahdus veteen, jonka seurauksena mekko kiinnitetään rantakoivuun koivumaan? Koivua kutsutaan edelleen kuivauskoivuksi, mutta pikkuleivät ovat jo pitkän aikaa sitten unohtuneet.

Haluatko täydellisen täydelliset juhlavalokuvat, oikeasta kulmasta, oikeassa valossa, valokuvia kuin Pinterest-unelmia, morsian edestä, morsian takaa. Vai haluaisitko sittenkin oikeat muistot siitä, miltä juhlapäivänä tuntui, maistui, kuulosti. Miltä juhlapäivä tuntui ihon alla, kutitti nauruhermoissa. Millaiseksi juhla taltioituu muistoihin? Utopiaksi juhlien käsikirjasta vai elämänmakuiseksi, todelliseksi? Syksyä ei tarvitse muuttaa kesäksi. Naururyppyä siloittaa. Sateenropina tahdittaa juhlan, kastelee ilosta läikehtivän sydämen ja jää säihkyväksi puroksi sydämeen vaeltamaan.

Pinterest-unelmajuhlia ei onneksi kukaan ole viettänyt. Elämä on liian arvokasta täydellisyydelle. Oikeasti haluamme juhlan, joissa ihmiset viihtyvät ja joista jää muistoja. Juhlan, joka ei ole kuvareportaasi kiiltävästä aikakauslehdestä. Juhlan, jonka on saanut viettää yhdessä lähimpien kanssa. Kaukaistenkin. Juhlissa parasta on, että silloin aina sattuu ja tapahtuu.

Kesällä kiinnitimme tyttäreni kanssa juhlapalloja ystäväni lapsen rippijuhliin. “Mitä jos sataa?” ystäväni kysyi viikkoa ennen juhlia. “Älä järjestä juhlia sateen varalta”, vastasin.

Juhlissa aurinko kuulsi paperipallojen takaa, viiri heilui vienossa tuulessa ja vain kaukaa kuului muutama ukkosen jyrähdys. Sadetta ei juhliin tippunut pisaraakaan.

“Miten saitte pallot noin korkealle?“ kysyi konfirmaatiosta kotiin palannut ystäväni, kun minä ja tytär olimme livahtamassa pois juhlien alta. “Tyttö oli mun olkapäillä“, vastasin.

Korona muutti suunnitelmia

Korona on tänä vuonna muuttanut yhden jos toisenkin juhlan suuntaa. Jos pikakelataan vuosia eteenpäin, korona-ajan poikkeusjuhlat herättävät keskustelua ja muistelua vuodesta toiseen. Ai oletko sinäkin koronaylioppilas? Vitsaus muuttuu siunaukseksi.

Korona repi näyttävästi juhlien kulissit. Kun vieraat poistetaan yhtälöstä, mitä jää jäljelle? Tyhjät, näyttävät raamit. Paperia, konfettia, voikreemiä ja aseteltuja kukkia. Miksi siis tavoitella täydellisyyttä, kun täydellisyys asuu jo ihmisissä?

Juhlat eivät vaadi syntyäkseen kuin ihmisten kohtaamisen, maljapuheen ja pimenevän illan. Olivat ihmiset lähellä toisiaan samassa juhlatilassa tai vaikkapa etäyhteyden päässä toisistaan. Kun meillä on toisemme, meillä on aina syytä juhlaan.

“Korona repi näyttävästi juhlien kulissit. Kun vieraat poistetaan yhtälöstä, mitä jää jäljelle?”

Puhutaan hetKi sateesta

Mitä jos sataa? Hääkuvaajana ollessani hääparien yleisin huoli oli sade. Ja ihan turhaan! Todennäköisyys on nimittäin juhlijan puolella. Sääennusteet ovat aina toteumaa pessimistisempiä. Luultavasti ei sada, joten juhlia ei kannata suunnitella sateen varalta. Sääennusteet ennustavat aina huonompaa säätä, mikä lopulta toteutuu.

Mutta mitä jos sataa, oikeasti? Sitten annetaan sataa! Pisarat koristelevat juhlan, vieraat juoksevat katoksen alle, miehet riisuvat puvuntakkinsa ja juhlavieraiden juhlakampaukset liimautuvat koristeköynnöksiksi ohimoille. Sateen sattuessa kuuluu kiljahtelua ja yhteistä naurua. Asiat loksahtelevat paikalleen, kun juonenkäänne muuttaa juhlien suunnan. Ehkä pöytiä kannetaan uusiin sijainteihin, joku käärii itsensä vilttiin.

Eikä kulu kuin pieni hetki ja tarina on syntynyt: “Muistatteko silloin niissä juhlissa? Olin juuri haukkaamassa kakunpalaa, kun niskaan ryöpsähti saavillinen vettä.“ “Ja minullakin oli vain pieni nirunarumekko ja ripsarit valuivat meillä kaikilla pitkin poskia.“ “Sitten Janne löysi takahuoneesta ukulelen ja alkoi soittaa Leevi and the Leavingsin biisejä.“ “Ne vasta oli juhlat ne.“

“Ne vasta oli juhlat ne.”

Epätäydellinen syksy juhlineen, tervetuloa!

Kävimme puolisoni kanssa etäsuhteemme aikana tuotteliasta kirjeenvaihtoa. Puolisoni valloitti minut kertomalla marjapiirakasta, joka oli kuulemma täydllinen.

Täydllisiä juhlia, hetkiä ja kohtaamisia toivon myös meille kaikille!